Ymmärrän hyvin, miksi jotkut pitävät blogeja ja miksi jotkut toiset eivät voisi harkitakaan moista. Itsekin ounastelin, että tokkopa keksin mitään niin tähdellistä sanottavaa, että minusta olisi julkaisemaan sanomisiani tarpeeksi säännöllisesti. Blogimaailma kun tuntuu arvostavan tuotteliaisuutta ja aktiivisuutta – ehkä toisinaan jopa laadun kustannuksella. Tämäkin merkintä syntyi siitä ahdistuksesta, etten ole jaksanut kirjoitella tarpeeksi tiuhaan. Sisältöä on siis turha etsiä näiltä riveiltä.
Olisi ihanaa kietoutua puolustelun vilttiin: pitkien työpäivien jälkeen aika kuluu lapsen kanssa leikkien ja miehen kanssa seurustellen. Aikaa ylimääräiselle kirjoittelulle ei jää. Mutta eihän se niin mene. Todellisuudessa lapsi nukahtaa puoli yhdeksältä, ja minä kietoudun shaaliin sohvan nurkkaan painamaan loputtomasti Facebookin refresh-nappia ja tsättäämään Lauran kanssa vauvojemme unikäyttäytymisestä. Mies istuu toiseen nurkkaan ja jatkaa loputonta bloggaamista. Ja minä ihmettelen vieressä, miten tuolla tyypillä on niin paljon aikaa kirjoittaa asioista, jotka oikeasti kiinnostavat häntä.
